fbpx

Vuosi 2020 oli monin tavoin haastava, mutta sen alta löytyy myös monipuolisia onnistumisia ja iloa. Citywork Avustajapalvelut eli tuttavallisemmin Avustaja.fi Avustajapalvelut aloitti jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen tuottamaan lämmöllä ja kunnioituksella henkilökohtaisen avun palveluita. Toimimme tuttavallisesti nimellä Avustaja.fi Avustajapalvelut ja tarjoamme monipuolisesti henkilökohtaisen avun palveluita ympäri Suomen.

Avustaja.fi Avustajapalvelut

Avustaja.fi Avustajapalvelut lanseerattiin huhtikuussa 2020 ja vastaanotto on ollut kunnissa ja kaupungeissa positiivista. Mukana palveluita tuottamassa on rautaisia alan ammattilaisia, vuosien kokemuksella sekä aidosti tekemisestä kiinnostuneita lämpimiä persoonia. Sloganimme kuuluvat: itsenäisen elämän tukena sekä lämmöllä ja kunnioituksella — ja näitä vaalimmekin kaikessa tekemisessämme.

Henkilökohtaisen avun palvelumme

Olemme rakentaneet palvelumallimme siten, että voimme palvella henkilökohtaista apua tarvitsevia henkilöitä kokonaisvaltaisesti läpi Suomen. Kunnioitamme asiakkaidemme itsemääräämisoikeutta, tarjoamme tarpeenmukaista palvelua sekä tuemme avustajiemme kehittymistä ja osaamista. Asiakas päättää, missä ja milloin apua tarvitsee, me pidämme huolta lämmöllä ja kunnioituksella tuotetusta palvelusta ja tarjoamme asiakkaalle mieleisen avustajan. Olemmekin saaneet kiitosta niin asiakkailtamme kuin avustajiltamme onnistuneesta palvelusta ja inhimillisestä lähestymistavastamme. Kohtaamme jokaisen kanssamme asioivan aina yksilöllisesti, lämmöllä ja kunnioituksella. Avustajamme ovat työtyytyväisyyskyselyssä antaneet arvosanaksi 4,7/5, eli avustajamme ovat erittäin tyytyväisiä. Kiitos!

2021 — Jatketaan onnistumisia

Tavoitteemme vuodelle 2021 ovat selkeät: jatkamme onnistuneesti lämmöllä ja kunnioituksella tuotettujen tukipalveluiden tarjoamista valtakunnallisesti Suomessa. Valmistaudumme ja perehdymme asiakkaan tarpeisiin huolellisesti, huolehdimme avustajiemme koulutuksesta ja annamme tarvittavat työskentelyvälineet turvallisesti tuotettavan palvelun laadun varmistamiseksi sekä olemme avoimia kehittämään toimintaamme vastaamaan muuttuvan maailman tarpeisiin. Olemme jatkossakin helposti lähestyttävä, ammattitaitoinen kumppani, jonka kanssa yhteistyö on aina sujuvaa.

Lämmöllä ja kunnoituksella

Avustaja.fi Avustajapalvelut

Ota meihin rohkeasti yhteyttä

Ota yhteyttä